Aloin aamulla tekemään kummitytölle ponchoa.
Alunperin se piti tekemän alempana kuvatusta Hippystä, mutta kirppu ei oikein syttynyt lankaan. Hipelöi vain punakirjavaa Teddyä joten täytyi heltyä ja muuttaa suunnitelmia.

Ja multa palaa nyt ihan totaalisesti hermot.
Ensimmäisessä kerässä oli aika tiuhaan solmuja. Ne oli sen verran isoja että ajattelin niiden painavan, joten saksin irti langasta ja jatkoin siitä mihin lanka loppui.
Aloitin sitten toista kerää.
Se oli yksi iso takku koko kerä. Onneksi tuo on niin paksua lankaa ettei mene ihan heti vetämisestä katki. Ja totisesti kovilla otteilla sai repiä. Koko kerää en pystynyt tästäkään pelastamaan vaan jäi tuommonen takkupesäke jäljelle.
Menee aika tiukille, kun on enää yksi vajaa kerä jäljellä, pitää kokeilla tuosta takkupesäkkeestä irrottaa niin paljon hapsuja kuin mahdollista. Eikä taida Teddyä kaupasta tähän hätään löytyä tilalle.
On kyllä sen verran suuri ketutus päällä, että taidan reklamoida Novitaa.