Kudoin kuin heikkopäinen koko talven.
Ostin lankoja ja puikkoja ja muutenkin kaikki oli aivan ihanaa ettenkö sanoisi.
Maaliskuussa mun armas työpaikkani päätti että mun työpanokseni on liikaa ja mut lomautettiin.
Jee! Lisää aikaa tehdä kaikkea kivaa!
No, olihan se sitä aluksi, sitten iski se kauhia paniikki siitä että rahat ei riitä lainanmaksuun ja koska sitä aikaa tosiaan oli ihan kiitettävästi alkoivat yötkin mennä siinä niitä raha-asioita miettiessä.
Puikot ja langat jäivät aivan huomaamatta sivuun, koska niiltä mietteiltä ei oikein pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen murehtimiseen.
En ole koskaan ollut mikään masentujatyyppi vaan mielestäni kaikki asiat järjestyy kun on sen aika, mutta nyt kyllä kävin niin syvällä että tuli aivan pohjakosketus.
Ei ollut enää mitään tuttua ja turvallista. Oli vain se loputon aika ja ne omat pienet murheet joista kasvoi todella isoja.
Samaan aikaan keskimmäinen koira sairastui. Sen silmä tulehtui niin pahasti että sinne tuli verta.
Sitä hoidettiin ja hoidettiin oireiden vain moninaistuessa koska tulehdusta ei tahdottu saada kuriin ollenkaan. Kolmoishermontulehdus tuli seuraavaksi. Siitä johtuen tasapainohäiriöt ja syömisen vaikeus.
Lopulta oltiin siinä pisteessä että silmänpoisto oli seuraava operaatio. Onneksi siihen ei sitten kuitenkaan ainakaan vielä ole ruvettu, tilanne on kriittinen sen suhteen edelleen.
Eikä kaoottista rahatilannetta kyllä yhtään helpottanut se että me jouduttiin ramppaamaan elukkalääkärissä viikottain saamassa uusia lääkkeitä ja ohjeita.
Tilanne oli oikeasti jo niin paha että mietin tosissani olisiko parempi päästää ystävä pois.
Toukokuussa alkoi näkymään jo valoa tunnelin päässä. Kotona olo alkoi kypsyttämään jo niin kovasti että tarjouduin ja meninkin leipomaan niin tädilleni kuin mummullenikin pakastimen täyteen sekä suorittamaan useammassa huushollissa kunnollisen kevätsiivouksen. Äitllekin olisin leiponut, mutta ne laihduttaa eivätkä halua siksi ylimääräisiä herkkuja pakastimeen kiusaksi :)
Saipa edes jotain muuta ajateltavaa siinä kun touhusi.
Toukokuun lopulla mulle soitettiin sieltä töistäkin että tulla tuuraamaan sinne kesälomia. Nyt mulla on siis töitä tiedossa elokuun loppuun. Jospa se tästä.
Koira on edelleen huonona, mutta paranemaan päin.
Masin kasvattaja ehdotti josko ottaisin sille kaverin. Aluksi ajatuskin tuntui jotenkin todella oudolta. Sitä kuitenkin puhuttiin ja mietittiin ja päädyttiin lopulta siihen tulokseen että toinen koira voisi olla juuri se kipinä mitä Masi tarvitsee päästäkseen taas itsensä herraksi nujertamaan taudin.
Aikuista koiraa en Masin sokeuden takia uskaltanut ottaa, koska se on melkoisen arvaamaton vieraiden koirien suhteen, mutta pennun kanssa kaikki voisi olla ehkä paremmin. Kasvattaja ainakin meinasi että pennun tuntee jo hajusta.
Ja niin meille muutti helatorstaita edeltävänä keskiviikkona pieni nahkavauva.
Ehkä tämä tästä. Ainoa tie on ylöspäin.
Lupaan täten parantaa tapani ja tarttua taas puikkoihin uudella innolla.
Ja mun on muuten mentävä kauppaankin, olen nimittäin myynyt lähes kaikki lankani...
Tässä vielä loppuun kuva meidän (Masin ja Mun) vauvasta.
Fobba kuvassa päivää vaille 14 vkoa.
Kommentit